Agile Directing - Johda ketterästi

Esiintymistaidolla voi naamioida osaamattomuuden - Incompetence camouflaged behind excellent presentation skills

Share |

Friday 1/23/15 time 8:31 AM


English summary

Nyt on HR henkilöstö repäissyt rekrytointiopeissaan oikein todella. Kohta me olemme stereotyyppisiä amerikkalaisia ekstrovertteja kaikki tyynni. Ainakin ne, jotka menestyvät. Eräs tuttavani soitti minulle epätoivoisena, kun hänen piti tehdä video itsestään ja toimittaa se rekrytoijille. Tiedän henkilöstä seuraavaa: erittäin tunnollinen, työnantajan näkökulmaa ajatteleva, tavoitteellinen, tulosorientoitunut, analyyttinen, rauhallinen, ehdottomasti pätevä ko. tehtävään. Mutta, mutta. Hän on hyvin innovertti. Siitä huolimatta hän on saanut hyvät palautteet työskennellessään myyntitehtävissä erityisesti asiantuntemuksestaan, uskottavuudestaan ja rehellisyydestään.

Nauroin, koska arvasin jo etukäteen että se video voisi sopia paremmin vaikka Kummelien johonkin jaksoon. Annoin ohjeet mm. että katsoo mallia amerikkalaisista vastaavista esimerkiksi YouTubesta. Hän vastasi, että ei hemmetti, ei hän ole sellainen, eikä hän edes halua olla sellainen. Tuo jälkimmäinen lausehan on se, joka asian lopulta ratkaisee. Nimittäin esiintymistaidon voi jokainen opetella. Ja kysymyshän on tarvittaessa näyttelemisestä. Tarkennuksena vielä, että kyseisessä tehtävässä oli kysymys data-analyysien tuottamisesta, jossa esiintymistaito ei tietenkään esitä mitenkään merkittävää osaa.  

Siinä meni sitten osaamista ohi väärin perustein, nimittäin hänelle ilmoitettiin että syynä hylkyyn oli nimenomaan ko. video, hakemus kun oli ollut erinomainen. Katsoin videon ja yllätyin positiivisesti. Missään tapauksessa se ei ollut mitään niin myötähäpeää herättävää kuin aluksi pelkäsin.  Hyvin lyhytsanaista ja ilmeetöntä tosin. Eli niin suomalaista ja – kaikkea muuta kuin amerikkalaista. Hän ei siis ollut ottanut vaarin neuvostani.

Sisältö on tärkeintä

Muistin, että olen itse ollut päinvastaisessa tilanteessa. Olen hyvä esiintymään. Minua pyydettiin taannoin valmentamaan aiheesta, josta en tiennyt mitään. Sain aika pitkälle valmiit nuotit. Ja kyllähän minä nuoteista kuin nuoteista laulan. Palautteet olivat muistaakseni kaikki vitosia, eli täydet pisteet. Tietenkin työkokemus ja erityisesti elämänkokemus auttoi asian nopeassa sisäistämisessä. Mutta kyllä merkittävin tekijä oli esiintymistaito.

Silloin oivalsin, että tosiasiassa sisällön kuuluu olla tärkeintä ja myös haasteellisin osuus esimerkiksi koulutusta. Valitettavasti sisällön laatutaso vaihtelee paljon. Sen sijaan esiintymistaitoisia ihmisiä löytyy yllin kyllin, jotka pystyvät viimeisen päälle kehitetyn asian esittämään tilanteessa kuin tilanteessa.  He eivät kuitenkaan välttämättä ole niitä, jotka pystyvät suunnittelemaan ja luomaan laadukkaimman sisällön.    

Maassa maan tavalla

Olen ottanut esiintymistaitovaatimuksen nyt useamman kerran esille eri yhteyksissä ja aihe onkin nostattanut kohtuullisen kiivaan keskustelun. Eräs kollegani kertoi, että hänen lapsensa käyvät amerikkalaista koulua ja heillä on tällainen ”show and tell” –teema jo ensimmäisestä luokasta lähtien. He keskittyvät esiintymistaitojen kehittämiseen. Hän korosti, että amerikkalaisille opettajille ei sitten niin mikään ole riittävää. Hänen lapsensa ovat tottuneita esiintyjiä ja erittäin ulospäin suuntautuneita, mutta silti aina pitäisi osallistua ja olla esillä vielä enemmän.  Kollega totesi, että sillä kyllä todella myy itsensä tänä päivänä, ilman että tarvitsee juuri mistään mitään tietää.

Esiintymistaidon hyvät puolet on helppo mieltää. Se on vähän kuten käytöstavat. Ne voi opetella, ja se joka ei sitä tee on – typerys?  Videoesiintyminen on tietenkin hieman eri asia ja oma taiteenlajinsa. Kuinka paljon arvokasta osaamista menee ohi, jos tätä valintakriteeriä painotetaan liikaa?  Kulttuuriimme ei välttämättä istu kyseinen laveasanainen malli niin hyvin, jotta siitä kannattaisi asettaa vaatimus. On olemassa työtehtäviä, joissa se ei ole välttämätöntä ja saattaa jopa poissulkea persoonallisuudenpiirteitä tai taitoja, jotka olisivat oleellisia.

Kaikennäköiset globaalit trendi-ideat pitäisi aina pyrkiä sopeuttamaan paikalliseen kulttuuriin ja keskittyä korostamaan kyseisen kulttuurin vahvuuksia.

Vaikka olen monessa mielessä hyvinkin epätavanomainen suomalainen, minussa on kuitenkin se suomalainen töksähtävä suoraviivaisuus. Kauan sitten eräs ystäväni, joka tuolloin työskenteli executive search tehtävissä, soitti ja kyseli eräästä henkilöstä konsernissa, jossa työskentelin.  Voinko selvittää? Vastasin 'selvä', ja iskin kännykän luurin kiinni, nousin ylös ja lähdin selvittämään asiaa. Hän soitti välittömästi perään ja nauroi, että ”ei sillä asialla niin kiire ole ja piti kysyä mitä sinulle kuuluu.” Mietin, että jaa.. olin luullut, että ”mitä sinulle kuuluu” tulee ranskankielestä eikä tosiasiassa tarkoita oikeasti yhtään mitään ja suomalaisten ystävien kesken ei tarvitse teeskennellä. Soittaja kun oli kuitenkin kiireinen mies, soitti keskellä työpäivää ja hänellä oli selkeä, tärkeään työhön liittyvä asia.

Onneksi kuitenkaan viestintäasiantuntijat eivät ainakaan vielä ole keksineet että meidänkin pitää alkaa kirjoittaa joka kirjeen loppuun kuten Ranskassa ’veuillez agréer l’expression de mes sentiments distingués’. Katsokaapa huviksenne, mitä se on sanatarkkaan käännettynä suomeksi.  Olen tuota lausetta kirjoitellut kirjeisiin ja joka kerta tekisi mieli lisätä perään ”buuhahaa…”  

Ylimmän johdon rekrytointikriteerit syytä päivittää?

Mitä pitää osata, jotta pääsee läpi? Minkä näköinen saa tai pitää olla? Professori Janne Tienari on kirjoittanut otsikolla ’Läskit älkää vaivautuko johtamaan!’ (27.3.2014). Hänen mukaan johtamisesta on tullut sutjakoiden ja dynaamisilta näyttävien ihmisten temmellyskenttä. Pätevyys johtamistehtäviin määritellään yhä enemmän ulkonäön kautta. Tienari korostaa, että se, löytyykö terveestä ruumiista aina terve sielu, onkin sitten tulkinnanvarainen juttu.

Kolmekymppisenä näytin siltä, että jotkut epäilivät, että olen päässyt johtoon ”reittä pitkin”.  Piti muutama setti tehdä kalkyylejä ja analyysejä, jotta ainakin sain osoitettua, että se mitä pitkin olin mahdollisesti tullut, sillä ei ollut mitään merkitystä itse substanssin kannalta. :-D

Edellä mainitsemani kriteerit totta tosiaan tuntuvat kovasti aiheettomilta ja eivät varmaankaan lupaa tarvittavaa osaamista. Miksei oteta kriteeriksi jotain vakuuttavampaa, vaikkapa musikaalisuus? Musikaaliset ovat kuulemma älykkäämpiä kuin muut? Toisaalta, tarvitaanko aina kamalasti älyä. Ei.

Mutta hetkinen, nythän taisin oivaltaa mainion rekrytointikriteerin ylimmälle johdolle. Ei haittaa vaikka on läski kunhan osaa tanssia! Voin (erittäin epätieteellisen) empiirisen tutkimuksen perusteella vahvistaa, että ne jotka eivät osaa tanssia eivät osaa johtaa! Korrelaatio on 20 vuoden kokemukseni perusteella lähes täydellinen. Tosin se ei päde toisin päin; ne jotka osaavat tanssia, eivät välttämättä osaa johtaa.

Mutta onhan selvää, että tanssitaidottomat johtajat ovat suurella todennäköisyydellä tosikkoja, ehkä jopa ”paskantärkeitä”, liian jäykkiä, elastisuus puuttuu, ei uskalla laittaa itseään ja persoonaansa likoon. Ja jos rytmitaju puuttuu, niin miten he nyt maailman ja henkilöstön rytmissä pysyisivät? Lisäksi tanssi vaatii ketteryyttä, koordinaatiokykyä ja itsensä hallintaa kuten myös johtaminen. Ryhmätanssissa pitää vielä osata ottaa muut ja muiden osaamistaso huomioon unohtamatta ehdotonta samanaikaisuutta.

Mielestäni tanssitaito on siis tässä kirjoituksessa esitetyistä kriteereistä kattavin ja pätevin! Odottakaas, valitsen vielä sopivan johdon rekrytointikappaleen. Näin ylimmän johdon johtamiskyky tulee vastedes aukottomasti testattua. ;-)

Keywords: videohaastattelu, recruitement, rekrytointi, esiintymistaito, presentation skills, johtaminen, management,


Leave a comment


Name:*

Website address:

E-mail address:

Notify me about comments made to this blog post